 |
säilyttämään
Marjaniemen alueen viihtyisyyden, luonnonläheisyyden ja omaleimaisuuden
Seuran hallitus seuraa edelleen kiinteästi asemakaavoitusta Marjaniemessä
ja lähialueilla ja tekee tarpeellisiksi katsomiaan esityksiä
viranomaisille. |
 |
toimimaan
Marjaniemen asukkaiden yhteishengen elvyttäjänä ja ylläpitäjänä
Seura järjestää
Marjaniemi-päivän yhteistyössä muiden marjaniemeläisten seurojen ja yhdistysten kanssa. Lisäksi seura järjestää
tutustumis- ja kotiseututilaisuuksia, illanviettoja, esitelmätilaisuuksia
ja kulttuuriretkiä |
 |
kokoamaan
Marjaniemen menneisyyttä koskevaa teksti- ja kuvamateriaalia sekä
sopivalla tavalla levittämään sitä |
 |
julkaisemaan
Marjaniemi-tiedotetta, jota myös muut marjaniemeläiset seurat ja
yhdistykset saavat käyttää toimintansa julkistamiseen |
 |
muillakin
tavoin edistämään Marjaniemen asukkaita kiinnostavaa toimintaa sekä
tukemaan marjaniemeläisten seurojen ja yhdistysten toimintaa - erityisesti
nuorisotoimintaa. |